Aika herättää kirjoittajablogi horroksesta

Kuva: Niina Tolonen

    

Lauantaina 5.8. oli Helsingin Suvilahdessa Suomen ensimmäinen nuortenaikuisten kirjallisuuteen keskittyvä kirjallisuustapahtuma Hel-YA fest. Yhtenä osana ohjelmaa oli kyselytunti, jonka aikana saivat pöytälaatikkokirjailijat kysyä, kuinka oman tekstin saa julkaistua. Tämä houkutteli minutkin palaamaan työstämään jo vuonna 2004 (ollessani siis vielä lukiossa) pohjansa saanutta fantasiakäsikirjoitustani, josta olen tässä blogissakin puhunut aiemmin. 

  

Kuvat: Pixabay ja Nanowrimo.org

    

Tarina on ollut mukanani kaikissa elämänvaihessa ensimmäisen kirjoittamisensa jälkeen, se on kasvanut ja muuttunut kanssani, mutta sydänaines on pysynyt samana. Olen tarttunut tarinaan uudelleen NaNoWriMossa 2012 ja tämän vuoden NaNossa olisi tarkoitus aloittaa tekstin kolmas työstökierros, joka tuo mukanaan paljon isoja muutoksia, omasta mielestäni parempaan ja kypsempään suuntaan. Perimmäisenä tavoitteenani on työstää teksti itsenäisesti, siskojeni sekä heidän tyttäriensä ja blogimaailman kautta haalittujen esilukijoiden kautta sellaiseen kuntoon, että sitä voisi jo keväällä tarjota muutamille kustantamoille (aluksi ainakin Osuuskummalle, Gummerukselle, Karistolle ja Myllylahdelle). 

  

Kuvakaappaus Pinterestistä

  

Ennen marraskuuta olen kuitenkin ajatellut hahmotella runkoa, kirjata ylös tärkeitä paikkoja ja hahmojen ulkonäön sekä luonteen, paikantaa muutamia merkittäviä tapahtumia ja juonenkääänteitä tarinan kaarelle. Olen käyttänyt alusta asti apuna visuaalisia inspiraatioita ensin fyysisiin kansioihin kerättyinä lehtileikkeinä ja sittemmin Pinterestissä. Nyt olen käymässä läpi yhteen Fantasia-otsikoituun kansioon kertyneen aineksen (yli 600 kuvaa) ja lajittelemassa sen uusiin kansioihin kuten miljöö, hahmot ja puvustus.

  

Kuva: Pixabay

   

Tarinat elävät kirjoittaessa ja joskus hahmot haluavatkin tehdä jotain aivan muuta kuin kirjailija aluksi on suunnitellut. Joskus sanoista kootut henkilöt heräävät henkiin niin voimallisesti, että kirjailija toimii enemmänkin tapahtumien tallentajana kuin niiden luojana. Niinpä en halua tiukasti pysytellä aikaisempien versioiden kaavassa aivan ensimmäisiä lukuja lukuunottamatta, joissa esittelen tarinan kaksi tyttöpäähahmoa (tai nuoria naisiahan he ovat, toinen 17 ja toinen melkein 20). En siis vielä tiedä miten ja minne tarina vie minut ja kihisen innosta asettaa sormet näppäimistölle, laittaa hyvää musiikkia soimaan Spotifyssä ja antaa mielikuvituksen lentää, luoda polkuja hahmojeni kulkea kohti eeppistä seikkailua. 

  

Kuva: Pixabay

Mistä ideoita kirjoittamiseen?

Kerään jatkuvasti "tietopankkia" kiinnostavista asioista, joista saan inspiraatiota kirjoittamiseen ja ajattelin, että joku blogiini eksyvä saattaa hyötyä siitä, jos kirjoitan auki muutamia vinkkejä. 

  

P.S. Kahden opiskelijakaverini kanssa vetämässämme lukupiirissä kävi viime tapaamisessa, 14.6. vierailemassa kuukauden kirjana olleen Lemenin luonut paikallinen kirjailija Jaakko Markus Leppälä. Oli varsin jännää, mutta ihanaa kertoa kirjailijalle suoraan teoksen herättämistä tunteista ja ajatusksista. Toivottavasti hänkin sai kokemuksesta jotain itselleen. 

 
1) Lukemalla muita kirjoja
 

 
2) Peleistä
 

Fallout 3

 
3) Tv-sarjoista ja elokuvista
 

The 100 ja The Lost Future

 
4) Uutisista
 

Iltalehden ja Iltasanomien päivän otsikointeja

NaNoni soundtrack

Useimmat kirjailijat (olivatpa julkaisseita tai eivät), saavat inspiraatiota tai tunnelmallista tukea musiikista. En tee poikkeusta tässä. Niinpä ilman enempiä esittelyitä, TOP 10 listaukseni niistä biiseistä, jotka ovat pyörineet NaNo-kuukauden aikana useimmin levylautasellani. Enjoy!

    

   

   

   

   

   

  

  

Viikkokatsaus NaNoon

Sanoja on nyt viiksikarvaa vajaa 10 000, vähän jäljessä aikataulusta siis, mutta ei vielä pahasti. Tuosta sivupalkista pystyy muuten seuraamaan päiväkohtaista saldoa, jonka saatan aina ajantasaiseksi ennen nukkumaan menoa, eli viimeistään viideltä aamulla (kuinka niin olen yökyöpeli?). 

  

Toisina päivinä tuli kirjoitettua parikin tuhatta sanaa, toisina meni tuskin puolen tuhannen sanan raja rikki. Sain puolessa välin viikkoa pahan writers blockin, eli "kirjailijan tukoksen" ja vaikea juonenkäänne junnasi paikoillaan, kunnes päätin kirjoittaa tekstiä myöhempään kohtaan. Tekstiä syntyikin päätöksen jälkeen ihan kivasti.

     

PS. Sillä on nimi. Sillä on myöskin taiteilemani kansikuva. 

 

  

Huomenna se alkaa

Nimittäin vuosittainen NaNoWriMo. Pääsen vihdoin ja viimein jalostamaan keväistä ideaani dystopiaseikkailusta. Kyllä tätä hetkeä on odotettu, mutta lopulta se tulikin ihan yllättäen.

Niin, ja Happy Halloween myös!

Kirjailija Johanna Sinisalon luento

© Niina Tolonen

 

Tänään hemmoteltiin oululaisia kirjallisuusintusiasteja. Johanna Sinisalo luennoi nimittäin kahteen otteeseen. Ensin yliopistolla (12:15-14:00) aiheesta novellit ja genre, illalla (18:00-19:30) hän osallistui vielä Tove Janssonin juhlavuosiluentosarjaan kertomalla saduista, sarjakuvasta ja satiirista. Itse osallistuin vain ensimmäiselle luennolle.

    

Siinä se nimmari nyt komeilee! © Niina Tolonen

  

Sinisalo kertoi laajasti novellista kirjallisuuden lajina sekä spefin genreistä ja kuinka nämä kaksi sopivat hyvin yhteen. Spefinovelleilla on pitkä julkaisuhistoria monissa alan pienissä ja suurissa lehdissä. Genrekirjallisuutta ei pidetä useinkaan salonkikelpoisena, vaan esimerkiksi fantasiaa ja scifiä pidetään eskapistisena pakoiluna ja genren mahdollisuudet nähdään usein pinttyneiden mielikuvien kautta: fantasiassa on aina yksisarvisia ja magiaa, scifissä lennetään avaruusaluksilla. Muita spefin genrejä ei näiden lisäksi useinkaan huomata. Suomessa on Sinisalon mukaan kuitenkin vahva fandomkulttuuri ja paljon spefiosaamista.

 

Hänen mielestä genrenovellit ovat yleensä yhteen ideaan keskittyviä, yhteiskunnasta vieraannuttamisen kautta tuoreesti keskustelevia sekä takamuslihaksia säästeleviä kirjallisia harjoitteita, joita tunnetunkin kirjailijan kannattaa kirjoittaa myös ilman aikomusta julkaista niitä. Novelleissa voi myös leikitellä genrerajoilla, yhdistellä useita konventioita tai kokeilla itselle vähemmän tuttua tyylilajia. Toisinsanoen novelli mahdollistaa jään kokeilemisen kepillä; kuinka iso pala haukattavaksi jokin mukavuusalueen ulkopuolinen seikka onkaan, ilman että uhraa aiheesta kirjoittamiselle yhtä paljon aikaa ja vaivaa kuin jos kyseessä olisi romaanin käsikirjoitus.

  

© Niina Tolonen

 

Sinisalolle novellien kirjoittaminen on hyvä sormiharjoitus, joka herättelee kirjoittajan aivoja ja jonka avulla saa paperille tiivissä muodossa ylös kiinnostavia spefin peruskysymyksen: "mitä jos"-pohdintoja, joita voi myöhemmin laajentaa pidemmäksikin tekstiksi. Novellin vahvuus romaaniin verrattuna on myös sen joustava pituus, tekstit kun voivat olla mitä vain aina sadan sanan raapleista pienoisromaaniksi asti. Novelleista myös saa helpommin ja enemmän lukijapalautetta kuin pidemmistä teksteistä. Julkaisukanavat ovat viimeaikoina siirtyneet pitkälti internettiin ja tämä muutos mahdollistaa julkaisukanavan myös uusille kirjoittajille. Monet saattavat jopa julkaista teoksiaan pientä korvausta vastaan, ilman että osa tuloista menisi välikäsille. Itse koen tällaisen harrastelijuuden hyvänä alkuna, mutta arvostan silti suuresti kustannustoimittajien työtä.

 

Kirjailijaksi kasvaminen vaatii paljon kirjoituskilometrejä ja novelleilla kasvattaa tätä saldoa melko kivuttomasti. Novelli on uudelle kirjailijalle hyvä keino saada jalkaa oven väliin. Etenkin monet (lehtien) novellikilpailut tuovat nopeasti palkittujen kirjoittajien nimet aiheeseen perehtyneiden huulille. Suomessa palkitaan vuosittain paras spefinovelli Atorox-palkinnolla. Sinisalo itse on kyseisen robotinpään saanut seitsemän kertaa. Hänen novellejaan on julkaistu esimerkiksi Kädettömät kuninkaat-kokoelmassa (läpileikkaus kirjailijan kasvamisesta kahdenkymmenen vuoden ajalta), ja pöytälaatikkoon on kuulemma päässyt kertymään taas sen verran tekstejä, että niistä voisi koostaa uuden kokoelman.

    

© Niina Tolonen

 

Kirjailijan kertoman mukaan, teosten vienti tendenssi on romaaneisssa ja suomalainen romaani joutuu kilpailemaan käännösoikeuksiena kanssa kaikkien ei-englanniksi kirjoitettujen teosten kanssa. Tämä kategoria kattaa niin realistisen kuin fiktiivisen kirjallisuuden, joka on yhteensä vain 2% kaikesta englanninkielellä julkaistusta kirjallisuudesta. On siis todella hienoa, kuinka paljon suomalaista spefiä on käännetty. Novellit sen sijaan jäävät yleensä kääntämättä, vain oman maan kohderyhmille suunnaten.

 

Sinisalo kertoi myös suomalaisista spefin erikoisuuksista, esimerkiksi suurmiesten seikkailuista, joissa tunnetut poliitikot ovat joutuneet genrekirjallisuuden hahmoiksi. Muita ainutlaatuisia ilmiöitä ovat myös suomikumma ja rillumapunk, jotka voisivat olla myös hyviä vientiartikkeleita. Lopussa oli vielä hetki aikaa kysymyksille ja itse ehdin kysyä viimeisenä seuraavaa:

 

Oletko kirjoittanut NaNoWriMossa ja mitä vinkkejä antaisit NaNon kirjoittajille? 

Kuinka onnistua tavoitteissa?

JS: En ole koskaan osallistunut NaNoon, mutta joskus deadlinen lähestyessä tulee samanlainen olo, kun on saatava paljon tekstiä kasaan lyhyessä ajassa. Kaikki kirjoittaminen vaatii hyviä takamuslihaksia. Aluksi on keksittävä hyvä idea ja luotava rutiineja kirjoittamiseen. Moni kirjoittamista aloitteleva pyrkii kirjoittamaan heti valmista, mutta tämä lähestymistapa ei ole hedelmällinen. Hyvänä esimerkkinä kirjoittamisesta on, kun ajattelee työtä savimöykkynä, josta vuollaan paloja pois tai paikoin lisätään savea. On kirjoitettava paljon ja sitten hiottava tuotosta useaan otteeseen. NaNoWriMo toimii hyvin tekstin tuottamiseen määrämittaisena.

Kirjoita unesta

© Niina Tolonen

Minä näen paljon todella omituisia unia. Unista kirjoittaminen ei ole sekään uusi keksintö, mainittakoon esimerkiksi Pasi Ilmari Jääskeläinen, joka myös hyödyntää alitajuntansa materiaaleja. Olen kirjoittanut unistani pitkässä fantasiakässärissäni ja dystopia-NaNoni pohjaidea on sekin unesta. Alla muutamia viimevuosina ylöskirjoittamiani unia. Unipäiväkirjan pitäminen on hyvin mielenkiintoista. Jos herätessäsi muistat unesi, suosittelen sen ylöskirjoittamista. Esimerkiski minun uneni ovat usein elokuvamaisia ja niissä on välillä hyvin (ainakin omasta mielestäni) nerokkaitakin juonen kuljettamisen ja maiseman kuvauksen keinoja. 

10.4.2011

Olin ajelemassa Arnold Schwarzeneggerin kanssa, vaikka minulla ei oikeasti edes ole ajokorttia. Arska istui "pelkääjän paikalla" ja hänellä oli otsassa pieni, verta vuotava haava, johon hän meinasi kuolla. (Kenties hän pelkäsi oman verensä näkemistä ja oli siksi shokissa. Olin ilmeisesti viemässä miestä sairaalaan.) Haastelinpa englanniksi siihen, että on se tosi elämä vaan vaikeampaa kuin leffoissa! (Mahtaakohan kukaan muistaa enää sitä elokuvaa, jossa Arska tulee leffasta reaalimaailmaan, Last Action Hero.)

27.9.2011

Olin vesitasolentokoneessa. Minun tehtävänäni oli tutkia outoa tekstiä, joka oli jossain laaksossa. Se näkyi hyvin ilmasta käsin ja huusin lentäjälle, että se nostaisi koneen korkeammalle. Teksti oli "AVOID" ja kun lensimme sitä kohti, jouduimme seurueeni kanssa aikamatkalle kaukaiseen menneisyyteen, ennen ihmisiä ja Madagaskarin merestä nousua. Laskeuduimme veteen ja rannalle pästyämme krokotiili uhkasi tulla tekemän lähempää tuttavuutta meihin. Murisisin sille ja se meni pois.

9.4.2012

Olin rikospaikkatutkija. Löysin murhapaikan kasvillisuudessa ilmenevien anomalioden (poikkeamien) avulla. Jokin kasvi kasvoi tietyllä alueella paremmin kuin se luonnollisesti voisi. Kyseessä oli suon reuna. Menin hieman tulvineen suon ylittävälle pitkospuulle, liukastuin märillä lankuilla ja kaaduin mahalleni polulle. Suosta nousi molemmin puolen minua murhattujen ruumiita.

© Niina Tolonen

21.8.2012

Siskoni oli muuttunut zombieksi, mutta toisin kuin tavallista, hän ei muuttunut aivottomaksi olioksi, vaan jatkoi normaalia elämäänsä lastensa kanssa. Välillä hänen piti puuteroida naamaansa, "jottei kuolio näy". Sain myös selville erään toisen (aivottoman) zombien kanssa, että zombien sylki ei ole vaarallista (kyseinen zombie kuolasi paljon ja sain sitä päälleni), vaan ainoastaan veri oli myrkyllistä. Sylki oli kirkasta ja veri valkoista ja jos sitä sai päällensä, oli varmasti vaarassa muuttua zombieksi.

16.11.2013

Jälleen yksi zombieuni. Asuin zombieapokalypsin jälkeisessä yhteisössä. Miljöö oli täynnä huonokuntoisia taloja ja ruosteisia autoja. Keskusaukiolla oli kokoontuminen, kunnes sinne tuli miehiä huutaen, että jostain on päässyt zombeja leiriimme. Alkaa kauhea paniikki ja ihmiset juoksevat kuka minnekin.

Itse lähden uimalla pakoon. Uidessani tunnen jotain limaisaa allani ja takanani. En tiedä ovatko ne zombeja, veteen pudonneita oksia, levää vai kiviä, mutta tunne saa minut lievästi pakokauhuiseksi. Päädyn pienelle lähisaarelle tai niemeen. Rannan tuntumassa on talo. Asukkaat ovat juuri lähdössä tandempyörällään liikkeelle, piiloudun puun taakse. Kun perhe on lähtenyt, menen heidän taloonsa etsimään asetta. Sisällä onkin vielä lisää ihmisiä, kyseessä on kommuuni.

Jossain vaiheessa tajuan, että sisällä on zombie, jonka käyn hoitelemassa iskemällä lihaveitsen leuasta läpi aivoihin. Tässä vaiheessa hukkaan veitsen. Menen talon yläkertaan ja sieltä ikkunan kautta katolle (miksi, se ei aivan selvinnyt). Kierrän katolla talon etupuolelle ja pudottaudun maahan kuistin kohdalta. Pyydän ikkunan kautta jotain uutta asetta sisälle jääneiltä ihmisiltä, saan käteeni pienen lastan, jota käytetään öljyvärimaalauksessa värien kaapimiseen.

Pihaan ajaa poiliisiauto. Kaksi miestä tarttuu yksi kummastakin kädestäni ja minua ryhdytään raahaamaan kohti läheistä pientä metsikköä. Miehet aikovat kaataa säkillisen muurahaisia päälleni (kenties paikallinen rangaistussysteemi, mutta en tiedä mistä minua rangaistaan), pakenen ja kaadan säkin miesten päälle.

Juoksen tietä eteenpäin. Vanhoja autoja on kasattu tienposkille ja metsään. Tässä vaiheessa tajuan, että mukanani on Walking Dead-sarjan Daryl. Menemme yhdessä erikoisen näköisen katoksen luokse. Kyseessä on prosessointi keskus, joka muuttaa meriveden makeaksi vedeksi (tai puhdistaa järvivettä juomakelpoiseksi). Katoksen ohi ajaa jeeppi, jonka kattoikkunasta seisoo ja huutelee ilmeisen humalainen tai muutoin anarkistinen ihminen. Osa tiestä on tulvinut. Auto roiskauttaa vettä prosessointikeskuksen koneistoon, joka räjähtää.

Vesiastioihin ilmestyy mustia pisteitä. Daryl kertoo niiden olevan ei-materiaa. Siis jotain muuta kuin materia tai anti-materia. Katson taakseni ja seinään on jäänyt varjokuva minusta. Menemme johonkin varastoon ja seuraamme liittyy Walking Dead-sarjan Carol. Tajuan, että olen kauhean ihastunut Daryliin ja Carolin läsnäolo tekee minut mustasukkaiseksi.

Etsimme varastosta jotain hyödyllistä. Daryl pyytää Carolin ulos. Olemme juuri aikeissa suudella, kun ulkoa kuuluu hitaasti lähestyvän auton ääni. Piiloudumme ja... tässä vaiheessa herään. Miksi unen piti päättyä juuri, kun alkoi olla kiinnostavaa? 

19.4.2014

© Niina Tolonen

Maahan tuli avaruusolentoja ratsastaen dinosauruksilla. Dinoja ei ollut kesytetty, vaan ne olivat mielenhallinnan alaisia. Tämä hallinta kuitenkin petti ja dinot ryhtyivät jahtaamaan ihmisiä. Yhden dinon sylki oli syövyttävää happoa. Olin piilossa kahvilassa, kun ohitse kulki T-Rex mutisten (kyllä, mutisten) raptor, raptor, raptor... Myöhemmin juoksin tunnelissa ja pakenin violettia, tappavaa usvaa. 

Millaisia unia sinä näet?